Peliarvostelu: Banishers: Ghosts of New Eden

Banishers: Ghosts of New Eden koostuu erilaisista osa-alueista, joista yksikään ei ylitä kilpailevia huippupelejä sellaisenaan, mutta joiden yhteen nivoma kokonaisuus toimii ja muovautuu osiaan suuremmaksi pelikokemukseksi. Joidenkin makuun peli voi olla turhan hidastempoinen. Suuri osa keskusteluista on skipattavissa, mutta niin ei kannata tehdä, koska tarina on sen verran kiinnostava, että sitä jaksaa seurata loppuun asti.

Pelin kehittäneen ranskalaisen Don’t Nod -pelistudion käsialaa ovat muun muassa Vampyr, Life Is Strange ja Remember Me. Tuore lisäys jatkaa edellistä peleistä tutuksi tullutta vahvasti tarinavetoista linjaa, jossa ihmiskohtalot yhdistyvät synkkiin tapahtumiin ja toimintaan. Tällä kertaa mukana on mielenkiintoisia lisäyksiä kuten rakkaus, haamujen jahtaus, mystinen salapoliisityö sekä vaikeat moraaliset valinnat seurauksineen.

Eletään vuotta 1695 Pohjois-Amerikassa. New Edenin pikkukaupunki sijaitsee synkän kauniilla rajaseudulla, jossa uudisasukkaita on kohdannut mystinen ja painajaismainen kirous. Kuolleiden henget ovat vihaisia ja tuskissaan, koska eivät pääsee jatkamaan matkaansa. Jokin pidättelee ja suorastaan kiduttaa heitä maan päällä. Ihmisten joukossa on etsijöitä, noitia ja paikalle pyydetyt karkottajat Antea Duarte ja Red Mac Raith, jotka yrittävät vapauttaa uudisaluetta synkästä kirouksesta. Pelaaja yrittää Anteana ja Redinä selvittää, mikä ihme tätä aluetta, sen ihmisiä ja kuolleiden henkiä piinaa. Mistä kaikki sai alkunsa?

Antea ja Red jahtaavat henkiä vakaumuksellisesti. He ovat myös rakastavaisia. Mysteerin selvittäminen alkaa johtolankojen etsimisellä, mutta johtaa melkoiseen shokkiin jo ennen pelin nimen ilmestymistä ruutuun. Sinun täytyy Redinä päättää, jatkatko vakaumustasi ja suot Antea-rakkaasi hengelle armahduksen tuonpuoleiseen, vai palautatko hänet elämän ja kuoleman rajamailta takaisin elävien kirjoihin?

Jos päätät herättää Antean henkiin, sillä on erityisen vakavia seurauksia, koska muita täytyy tappaa, jotta saadaan Antean henkiinherätykseen tarvittavaa energiaa. Päätöksessä voi olla vaikea pysyä, sillä kohdatessaan tuomion ja kuoleman silmästä silmään karkottajan muodossa, ihmiset voivat anoa henkensä puolesta hyvinkin tunteellisesti ja vetoavasti. Onko muiden tappaminen vain yhden henkiin herättämisen arvoista? Onko se moraalisesti oikein? Ansaitseeko arvioitava ihminen tekosistaan ankarimman mahdollisen rangaistuksen eli kuoleman? Vai pitäisikö hänet armahtaa? Vaikeita päätöksiä, jotka eivät matkan varrella suinkaan helpotu.

Pelissä eteneminen vaatii monessa kohdin jonkin pulman ratkaisua. Aivopähkinät ovat vaikeustasoltaan ja toiminnoiltaan suhteellisen helppoja. Ne kehittyvät ja muuntuvat pelin edetessä, mutta alkavat myöhemmässä vaiheessa hieman toistaa itseään.

Toimintaan päästään käsiksi tasaisin väliajoin, mutta tarinavetoisuuden myötä käydään lukuisia pitkiä keskusteluja. Jutustelut ovat mielenkiintoisia ja paljastavat tarinan etenemisen kannalta tärkeitä asioita, mutta niiden ansiosta peli voi näyttäytyä malttamattomimmille melko hidastempoisena. Sama pätee suureen pelimaailmaan, jossa ei välillä tapahdu pitkiin aikoihin muuta kuin keräilyä ja kiipeilyä.  

Pelin taistelut ovat vauhdikkaita mutta melko samanlaisia, koska henkien tasot seurailevat pelaajan tasoja ja kehittyviä kykyjä. Erilaisissa vihollisissa ja niiden ominaisuuksissa on jonkin verran vaihtelevuutta, mutta enemmän voisi toivoa, myös ohjattavuuden tarkkuuden osalta.

Peli tuntuu aluksi keräilijän unelmalta, sillä tavaraa löytyy lähes joka ikisen nurkan takaa ja sivupolun perukoilta. Paikkoja todellakin kannattaa tutkia ja esineitä ei kannata jättää hajottamatta. Laatikkojen ja tynnyreiden sisällä ja takana piilottelee hyvin usein erilaisia materiaaleja. Kerättävää löytyy myös yllättävistä paikoista, jotka näkyvät vain jostain tietystä kohdasta. On pelaajan mausta kiinni, alkaako jatkuva keräily tuntua itseään toistavalta puuhalta.

Arkkujakin löytyy sieltä sun täältä. Jotkut niistä ovat lukittuja, eli avain täytyy ensin löytää ja sitten palata avaamaan se. Palaamista tapahtuu muissakin kohdissa, sillä pelin edetessä eteen tulee esteistä, joita pystyy purkamaan tai tuhoamaan vasta myöhemmin käyttöön tulevilla kyvyillä. Yksi vaikuttavimmista tällaisista taidoista on Antean kyky räjäyttää suuri este pirstaleiksi henkivoimillaan. Tätä näyttävää kykyä molemmat hämmästelevät ja kehuvat syystäkin yhä uudelleen ja uudelleen.

Kerättyjä materiaaleja tarvitaan myös pelissä tehtäviin erilaisiin rituaaleihin, joiden avulla mm. saadaan manattua esille erilaisia henkiä. Rituaalia valitessa kannattaa olla tarkkana. Jos valitsee väärin, rituaali epäonnistuu ja siihen tarvitut materiaalit menetetään. Valinnat pystyy tekemään oikein, kunhan kuuntelee partnerin antamia vinkkejä. Jokaisen rituaalin tekeminen ei ole tarinan etenemisen kannalta aina pakollista, mutta niistä saa varsinkin haastavan vihollisen kukistamisen jälkeen tärkeitä palkintoja hahmon kehittämistä varten. Kannattaa siis palata rituaalipaikalle, kun on löytänyt siinä tarvittavat puuttuvat materiaalit.

Pelaaja voi astua Redin tai Antean saappaisiin lähes koska tahansa vaikka kesken hypyn. Tämä on kätevää etenkin komboissa, koska molempien erilaisista taidoista voi olla suurta hyötyä hyökkäysten eri vaiheissa. Myöhemmin tosin tulee tilanteita, joissa Antea ei kykene tulemaan avuksi paikalle asennettujen haamukarkottimien vuoksi. Ne voi tuhota, mutta väillä ne on piilotettu soul shardsejakin viekkaammin. Tämä luo mielenkiintoisia asetelmia ja pidättelee pelaajaa käyttämästä jatkuvasti vain Anteaa. Houkutusta tähän tulee tämän tästä, koska Antea näkee Redin silmiltä piilossa olevia asioita.

Pelin maailma on niin suuri, että perusasetuksena oleva väsymätön juoksukyky on mukava lisä. Peliin avautuu pikamatkustuspisteitä, joita voi käyttää sytytetyiltä nuotioilta eli lepopaikoilta käsin. Myös hahmojen ja tarvikkeiden kehittäminen tehdään lepopaikoilla. Toinen matkustustapa on teleporttaaminen tietyistä paikoista keskelle tyhjyyttä (void), jossa kuolleiden henget majailevat. Tyhjyydessä leijuvilla alueilla joutuu taistelemaan kaikenlaisia hirviöitä vastaan, ja siellä vaanii myös  kostoaan odottelevia Antean ja Redin kostoaan menneisyyden uhreja.   

Banishers: Ghosts of New Eden on graafisesti ok-tasolla, vaikka jonkin verran vaihtelevuuttakin esiintyy. Hahmojen kasvot voivat näyttää sangen vahamaisilta ja reunojen repeilyä on ajoittain nähtävissä. 1600-luvun maailman olemus on kuitenkin mallinnettu niin aidon tuntuisesti, että pelaaja tuntee oikeasti lennähtäneensä tälle historialliselle aikakaudelle.

Jotkut pienet graafiset vajavaisuudet eivät varasta huomiota pelikokemuksesta, jonka keskiössä etenee pelaajan eettisiä näkemyksiä haastava rakkaustarina. Tarinan tasoa pitävät yllä myös erinomaiset roolisuoritukset. Redin skottiaksentilla heittämät kommentit tuovat mukavaa piristettä painajaisten ja henkien riivaamaan uudisraivaajamaailmaan.

Banishers: Ghosts of New Eden antaa sen minkä lupaa. Tarjolla on noin 20-30 tuntia mielenkiintoista tarinaa, RPG:tä, taisteluja, pulmia, mysteerejä, toimintaa, haamujen karkotusta ja vaikeita päätöksiä. Peli voi tuntua toimintahippasankareille liian hidastempoiselta, mutta varmastikin useimmat tarinavetoisten, yliluonnollisten ja historiallisten pelien ystävät saavat haluamaansa koko rahan edestä.  

Lisää kuvia:

Tähdet: 4.0/5.0

Testialusta: PlayStation 5
Saatavuus: PlayStation 5, Xbox Series S|X, PC/Windows
Genre: Toimintaroolipeli
Pelaajamäärä: 1
Ikäraja: 18
Kehittäjä: Don’t Nod
Julkaisija: Focus Entertainment
Julkaisupäivä: 13.2.2024