Peliarvostelu: Anno 117: Pax Romana
Anno 117: Pax Romana -julkaisun idea tiivistyy monen eri tekijän summaan. Näitä ovat kaupungin rakentaminen, kaupankäynti, sivilisaatiosta huolehtiminen, infrastruktuurin kehittäminen ja kansainvälisistä suhteista huolehtiminen. Jo pitkältä ajalta tunnetut Age of Empires– ja Civilization-pelit sisältävät samoja elementtejä uutukaiseen verrattuna. Meno ei kuitenkaan ole yhtä kaootista kuin Age of Empiresissä, sillä siinä maailmanvalloitus tapahtuu suurimmalta osin jatkuvien ja nopeatempoisten taisteluiden siivittämänä, vaikka rakentamisella onkin merkittävä rooli. Pax Romanassa menestymisen saavuttamiseksi täytyy hallita monta suuntaa, joista yksi on muiden kuvernöörien päihittäminen, mutta myös tiettyjen rajapyykkien saavuttaminen, esimerkiksi kansakunnan määrän kasvattaminen. Tapoja menestyksen saavuttamiseksi on useita, sillä kirjoitushetkellä lopulliseen maaliin voi edetä jopa kuudella eri tavalla.
Se tuo kokonaisuuteen hieman vaihtelua, että seikkailun voi kokea kahdesta eri näkökulmasta. Valittavissa on joko mies- tai naishahmo, toisen jäädessä tukemaan ystäväänsä taustajoukkoihin. Alkuun peli tarjoaa lyhyen tutoriaaliosuuden, jossa neuvotaan muun muassa rutiininomaisia tehtäviä resurssien haalimiseksi. Taustalla ohjeita jakava neuvonantaja on tässä suureksi avuksi, mikäli englannin kielen ymmärrys on riittävällä tasolla. Pelkästään kokeilemalla ei kovin pitkälle pötkitä, joten ohjeet ovat useimmiten tarpeellisia. Tutoriaalit voi ottaa pois, pitää ne päällä joko aivan uusien asioiden kohdalla tai vinkit voivat tulla esiin joka tilanteessa, mutta jälkimmäinen vaihtoehto tuntuu jo liiaksi kädestä pitämiseltä.
Anno 117: Pax Romana sisältää kaksi erilaista pelimuotoa: Lopulliseen tavoitteeseen päättyvän kampanjan sekä päättymättömän pelimuodon, jossa maailma pyörii reaaliajassa oikean yhteiskunnan tavoin päivästä toiseen. Kaupungin asioista päättäminen, ihmisistä huolehtiminen ja vallankäyttö ovat parhaimmillaan viihdyttäviä ja vaihtelevia asioita, sillä edettäviä polkuja on monia. Henkilökohtaisesti en ole koskaan osannut olla niin sanottu “pahis” peleissä, vaan ajattelen aina muiden parasta, mutta joskus vaihtelu virkistää, vaikka päätös tehdä brutaalimpi ratkaisu tuntuisi väärältä. Niin sanottuna lempeänä hallitsijana toimiminen kuitenkin kannattaa siinä mielessä, että peli sisältää eräänlaista kaupunkikohtaista “mainerahaa”, jota voi kasvattaa erilaisilla saavutuksilla. Valuutalla voi esimerkiksi avata tyylikkäitä sisustuselementtejä, kuten suihkulähteitä ja patsaita ihmisten iloksi, mutta valikossa on myös vaatteita, ruokatarvikkeita ja jopa jumalhahmoja, jotka avaavat erilaisia etuja käyttöön. Maine toki kasvaa myös esimerkiksi menestymällä rintamalla, jota voi korostaa pystyttämällä kaupungille komean voitonmerkin.
Säätömahdollisuuksia uutta seikkailua aloitettaessa on suorastaan valtava määrä, sillä valikoiden asetuksista voi määritellä lukuisia maailmaan vaikuttavia tekijöitä. Tärkeimmät ovat aloituslaivaston tyyppi, kotisaari ja sen sijainti, luonnonresurssien määrä, naapurivaltioiden käskijöiden käyttäytyminen ja kartan näkyminen tai sen piilossa oleminen. Kaiken kaikkiaan eri yhteiskuntia on neljä kappaletta, mutta pelin voi kokea myös täysin yksin, sillä kilpailevien valtojen kuvernöörit on mahdollista jättää kuvioista kokonaan pois. Tämä on kenties helpoin tapa tutustua laajaan kokonaisuuteen, mikäli haluaa vain keskittyä yhteiskunnan sisällä velloviin tavoitteisiin. Suosituksena aloitukseen kannattaa valita yksi helppotasoinen vastapuoli, sillä mitäpä maailma olisi ilman pientä kädenvääntöä ja kilpailua? Ilahduttavasti kilpailijoiden määrää voi myös lisätä myöhemmin seikkailun aikana niin halutessaan.
Ulkoisesti Pax Romana on hieno ja yksityiskohtainen, mutta myös teknisesti toimiva. Vaikka kaikkia valikkotermejä ei ymmärtäisi, opasteiden avulla pärjää jo välttävällä kouluenglannilla, mutta varjopuolena oman tekemisen iloa karsitaan pois, kun kaikkia asioita ei välttämättä oivalla heti. Huomioon otettavia asioita on niin rutkasti, että kärsivälliselle luonteelle löytyy varmasti käyttöä. Peli ei myöskään ole kovin nopeatempoinen, mikäli odottaa asioiden tapahtuvan nopeasti. Pelinopeutta voi toki säätää, mutta se aikaansaa myös rahan ja resurssien nopean kulumisen, jotka ovat elintärkeitä etenkin seikkailun alussa. Mukaan on fiksusti laitettu myös maailman pysäyttävä kello, jolloin ehtii harkitsemaan seuraavaa siirtoa ilman asioiden liian nopeaa etenemistä.
Kokonaisuutena Anno 117: Pax Romana on varsin viihdyttävä seikkailu, mikäli viehättyy lukuisten pienten askareiden hoitamisesta, yhteiskunnan kehittämisestä ja uuden luomisesta aina kestäväksi imperiumiksi asti. Oman käden jälkeä kelpaa ihailla tuntikausien työn jälkeen, kun kaikki voi alkaa niinkin vähästä kuin pienen siirtolaisaluksen saapumisesta uudelle kotisaarelle. Pax Romanan ainoa isohko miinus on siinä, että sen sisältämät asiat alkavat ennen pitkää toistaa itseään, ja uudelleenpeluuarvoa voi saada vain päättymättömän pelitilan ja kovempien vastustajien avulla. Kampanjaa voi pitää eräänlaisena harjoituksena päättymätöntä pelitilaa varten, sillä asioiden oppimisen jälkeen Endless-tila tarjoaa kokonaisuuden paljon laajempana, lisäten pelitunteja jopa 20–30 tuntia. Suositellaan erityisesti rauhallisesta pelitemposta, pienien asioiden runsaasta toistamisesta ja virtuaalisesta vallankäytöstä innostuville.
Tähdet: 3.5/5.0
Testialusta: PlayStation 5
Saatavuus: PlayStation 5, PC/Windows, Xbox Series S|X, GeForce Now, Amazon Luna
Genre: Simulaatio, Reaaliaikainen strategia
Kehittäjä: Ubisoft Mainz
Julkaisija: Ubisoft
Ikäraja: 12 vuotta
Julkaisupäivä: 13.11.2025
