Peliarvostelu: The Lord of the Rings: Gollum
Daedalic Entertainmentin kehittämän The Lord of the Rings: Gollum -pelin ensimmäiset trailerit latasivat monille suuria odotuksia. Julkaisun piti tapahtua jo vuonna 2021, mutta useiden lykkäysten jälkeen se saatiin ulos vasta kaksi vuotta myöhemmin – silti aivan liian aikaisin. Peli nimittäin kärsii paljosta muustakin kuin vain julkaisuvaiheen bugilietteestä.
The Lord of the Rings: Gollum perustuu nimensä mukaisesti J.R.R. Tolkienin luoman fantasiamaailman ikoniseen antisankariin, Klonkkuun. Valitettavasti peli jää kuitenkin hyvin kauas potentiaalistaan. Keski-Maan rikkailla ja kiehtovilla ympäristöillä olisi tarjottavanaan huikeita mahdollisuuksista, mutta Gollum ei niitä kovinkaan usein onnistu lunastamaan, vaan alisuorittaa lähes kaikilla rintamilla. Surkeaa grafiikkaa, oikuttelevaa pelattavuutta, vanhanaikaisia tasoloikkia ja hiiviskelyä sekä tylsää tarinaa tarjoava peli saa monet maagista LOTR-seikkailua odottavat pelaajat tylsistymään ja kenties jopa tuntemaan itsensä petetyiksi.
Peli kärsii lukuisista bugeista, joita korjattaneen päivityksillä. Tosiasia kuitenkin on, valitettavasti, että monia pelin perustavanlaatuisia puutteita ei edes päivityksillä pystytä korjaamaan.
Gollumin tarina sukeltaa Hobitti– ja Taru Sormusten herrasta -kirjojen väliseen aikaan, kun Klonkku viruu örkkien orjana Mordorissa ja haltioiden vankina Mirkwoodissa. Bilbo Baggins on varastanut Klonkun suuren aarteen Valtasormuksen, jonka tämä tietenkin haluaa saada takaisin. Klonkun pyrkimysten lopputulos on tietenkin jo selvillä kaikille elokuvasarjan nähneille ja/tai kirjat lukeneille. Ehkä olisi mieluummin kannattanut keskittyä aikaan, jolloin hobitti Sméagol löysi sormuksen, ihastui sen uskomattomaan taikavoimaan, ja alkoi sitten sen vaikutuksesta rappeutua sekä kehittää itselleen sivupersoona Klonkun? Tarinallisesti kyseisestä ajasta olisi voinut löytyä mielenkiintoisempia ja myös filosofisempia lähtökohtia, kuin tämän pelin tarjoamat Klonkun ja Sméagolin ajoittaiset riitelyt.
Gollumin maisemat eivät pelin edetessä juurikaan muutu, eikä valitettavasti myöskään Klonkku. Pientä piristystä saadaan, kun Wizard (Gandalf the Grey), Mouth of Sauron, Shelob ja Thranduil astuvat kehiin, mutta kohtaukset jäävät niin lyhyiksi, etteivät ne pelasta peliä syöksymästä Tuomiovuoren sulaan laavavirtaan.
Suuri osa Gollumista vietetään tasoloikkien, hiiviskelyn ja pakenemisen merkeissä, mutta valitettavasti ne ovat kuin tuulahdus menneisyydestä. Loikkiminen kyllä toimii, mutta se on liian usein kömpelöä ja turhauttavan haparoivaa. Jopa joidenkin ihan perusliikkeiden huono ohjattavuus aiheuttaa turhia kuolemia. Tämän vuosituhannen aikana on peleissä nähty erittäin paljon tasoloikkimista ja hiiviskelyä, eikä Gollum tarjoa niihin mitään uutta.
Kerättävää tästäkin pelistä löytyy, mutta sillä ei ole käytännössä merkitystä, koska Klonkulla ei ole taitoja eikä aseita, joita voisi kehittää.
Yksi Gollumin räikeimmistä ongelmista on sen omituisesti vaihteleva grafiikan taso, jonka kehnoimmat osat tuovat mieleen jotkut PlayStation 2 -sukupolven pelit. Ympäristöistä puuttuu yksityiskohtia, monet hahmot näyttävät rosoisilta ja yleisen visuaalisen tarkkuuden suuri vaihtelevuus on erittäin hämmentävää. Ruudulla voi näkyä oikein hienoa grafiikkaa, mutta samaan aikaan sen lomasta ja erilaisten elementtien alta paljastuu 2000-luvun alun suttuisia pintoja, joissa ei ole juuri minkäänlaista tekstuuria. Ei voi kuin ihmetellä miten on edes mahdollista, että kahden lisävuoden ajan viilattu vuoden 2023 täyden hinnan peli voi sisältää näin paljon tusinagrafiikkaa.
Pelin ääninäyttely on melko keskinkertaista, mutta Klonkun osalta yritetään kovasti matkia LOTR-elokuvasarjasta tutun karismaattisen Andy Serkisin upeasti elävöittämää Klonkkua äänensävyjä myöden, joten luonnollisesti lopputulos ei voi pärjätä esikuvalleen. Klonkku itsekin on tässä pelissä sen tyyppinen otus, että siihen on vaikea kiintyä.
Myöskään pelin tarinasta ei löydy syvyyttä. Klonkun monimutkaista psyykettä ei tutkiskella kuin pintapuolisesti, joten tarina muuttuu nopeasti varsin tylsäksi ja yllätyksettömäksi. Täyden hinnan laatupeleihin tottunut pelaaja jää kaipaamaan paremman pelattavuuden, ääninäyttelyn ja grafiikoiden lisäksi mukaansatempaavampaa juonta, joka toisi syvällisemmin esille Klonkun ja Sméagolin sisäistä taistelua sekä juonittelua.
Gollumissa päästään tekemään mielenkiintoisilta vaikuttavia valintoja koko pelin ajan. Niissä ja Klonkun omissa höpinöissä kaksi persoonallisuutta pääsevät esille, mutta valinnat lopulta tarjoavat kuitenkin vain illuusion pelaajan omasta vaikutusmahdollisuudesta, sillä ne eivät muuta merkittävästi tarinaa eikä pelikokemusta.
Yhteenvetona voidaan todeta, että The Lord of the Rings: Gollum on peli, joka valitettavasti alisuorittaa liian monilta osin. Sekava grafiikka, ontto tarina, epämiellyttävästi toteutettu Klonkku, kömpelö ohjaus ja vanhanaikainen pelimekaniikka tekevät Keski-Maan taikuudesta nauttimisen melko hankalaksi.
Klonkun oma peli kuulosti ideana ja näytti ensimmäisissä trailereissa erittäin lupaavalta ja mielenkiintoiselta. Sillä olisi voinut olla potentiaalia hyvinkin kiehtovaan sekä monisyiseen pelikokemukseen. Gollum tarjoaa pääsyn takaisin Mordorin ja Mirkwoodin maisemiin ja ajoittain viihdyttääkin, mutta valitettavasti se tuottaa pettymyksen monille pelaajille ja LOTR-faneille. Harmin paikka.
Tähdet: 2/5
Testialusta: PlayStation 5
Saatavuus: PS5, Xbox Series X|S, Xbox One, PS4, PC, Nintendo Switch
Genre: Seikkailu
Pelaajamäärä: 1
Ikäraja: 16
Kehittäjä: Daedalic Entertainment
Julkaisija: Nacon
Julkaisupäivä: 25.5.2023
